Penkkejä odotellessa..

Kolhiintunut keittiönpöytämme on kyllästyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Myös tummanruskea väritys on häirinnyt silmääni. Pöydän ja sen kaveriksi ostettujen penkkien malli sen sijaan on miellyttänyt edelleen kovasti. Täyspuinen kalusto oli kuitenkin käsiteltävissä, joten mitäpä sitä hyvästä kuitenkaan luopumaan. 

Kuulostaa ihan siltä, että tuumasta toimeen... mutta todellisuushan on toinen. Kolhuja on välillä siedetty ja välillä peitelty kivoilla pöytäliinoilla. Tänä kesänä vihdoin huomasin lomassa aukon, jonka pystyi sopivasti täyttämään pöydän hiomisella.

Aluksi en edes oikein tiennyt mitä halusin: maalatako vaiko petsata/vahata. Kun sain pöydän kantta hiottua, totesin, että haluan kauniin puukuvion näkyviin, joten maalaus ei tullut kysymykseen. Tämä tarkoitti sitä, että hiomiseen varattu aika varmaan kymmenkertaistui. Pöydän kannessa oleva lakkaus istui erittäin tiukassa ja pikku Boschini ei oikein soveltunut ison tason hiomiseen. Pelkän kannen hiomisessa puupinnalle meni ehkä kymmenen tuntia. Vähän kokeneemmat varoittelivat, että koneeni ei taida olla ihan oikeanlainen siihen hommaan. 

Kun hionta oli suoritettu, seuraava kysymys oli, haluaisinko pöydän jäävän kauniin puunväriseksi. Puulajiksi jo aiemminkin tässä blogissa mainittu veljeni veikkasi saarnia. Penkit ovat kuitenkin mäntyä, joten värittömällä käsittelyllä tiedossa olisi ollut ajan kuluessa eriväriseksi kellastuneet kalusteet. Siksi päädyin käsittelemään pöydän (ja joskus tulevaisuudessa penkitkin) Osmo Colorin Lumi-puuvahalla. Näin pöytä sai valkoisen sävytyksen. Tulevaisuus näyttää sitten onko pöydän ja penkkien sävyssä eroa.

Osmo Colorin puuvaha osoittautui oivalliseksi tuttavuudeksi. Koska puutyöt ovat uutta aluevaltausta minulle, käytin  veljeni lisäksi myös anopin konsultaatiopalveluita. Hän vinkkasi, että vaha kannattaa levittää vanhasta lakanasta leikatulla rätillä. Tällöin ei jää siveltimen jälkiä ja väri on tasainen. Vinkki olikin erittäin toimiva! Värin levitys onnistui ensikertalaiseltakin hyvin. Vahasin pöydän osat kahteen kertaan ja tulos on puolipeittävä. 

Pieni kriisihetki oli, kun onnistuin potkaisemaan lähes täynnä olevan vahapurkin kumolleen. Vaha kaatui onneksi sanomalehtien päälle, mistä sain suurimman osan kipattua takaisin purkkiin ja loput vetelin tyynesti suoraan lattialta pöydän pintaan. Varpaathan siinä touhussa tuli vahattua. 

 

Kaikkihan ei ole täydellistä kuvanottohetkellä: Sipulipussi on purkautumassa ja tietokoneen johto on halunnut myös mukaan. Näin meillä. Mitä teillä piilee kuvien takana, todellisuudessa?

Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, vaikka parannettavaakin jäi penkkejä varten. Opin ainakin sen, että paksujen lakkapintojen kokonaan hiomiseen tarvitaan kunnon välineet ja rutkasti kärsivällisyyttä sekä näin helteillä litroittain vettä ja uimareissuja. Kärsivälliset naapuritkaan eivät ole pahitteeksi.